Harvardin yliopisto on avannut oman julkaisuarkistonsa, jonka nimeksi on annettu DASH:
- “Harvard’s DASH for Open Access” (Uutinen Harvardin yliopiston kirjaston sivuilla, 1.9.2009)
Arkistossa on toistaiseksi vasta noin puolitoistatuhatta dokumenttia, pääosin rinnakkaistallennettuja artikkeleita, mutta lisää on kuitenkin odotettavissa. Kuten mm. Digitaalinen kirjasto -blogissa aikanaan uutisoitiin, Harvardin humanistit ja luonnontieteilijät päättivät helmikuussa 2008 yksimielisesti tieteellisiä artikkeleita koskevasta tallennusmandaatista, ja sittemmin vastaavia päätöksiä on tehty yliopiston muissakin tiedekunnissa.
Julkaisuarkisto on rakennettu Suomessakin laajassa käytössä olevan DSpace-ohjelmiston pohjalle. Arkisto on vielä beta-vaiheessa, eli sen ulkoasuun ja toiminnallisuuteen lienee vielä tulossa muutoksia. Detaljeista huomiota kiinnitti se, että linkit artikkelien “virallisiin” julkaistuihin versioihin on nostettu käyttöliittymässä näkyvästi esiin. Nämä eivät ole yleensä avoimesti saatavilla, mutta ilmeisesti ajatuksena on palvella niitä käyttäjiä, joilla on pääsy maksullisiin aineistoihin ja jotka ehkä haluavat käyttää mieluummin tätä versiota arkistoon tallennetun tekijän oman version sijasta.