Mikä on FinnOA
FinnOA - Suomen open access -työryhmä
Tutkijoiden, tieteellisten kustantajien ja tieteellisten kirjastojen edustajat perustivat huhtikuussa 2003 FinnOA-työryhmän. Työryhmä edistää toiminnallaan suomalaisen tutkimustiedon vapaata saatavuutta.
Toimintansa alkuvaiheessa työryhmä keskittyi erilaisten avoimen julkaisun formaattien kehittämiseen ja tieteellisen julkaisutoiminnan avoimuuden periaatteiden edistämiseen ja tunnetuksi tekemiseen. Nyt työryhmän työ on laajentunut käsittämään julkisrahoitteisen tutkimustiedon avoimen saatavuuden koko kentän: sekä julkaisujen että tutkimusdatan ja muun tutkimuksen tausta-aineistojen avoimen saatavuuden edistämisen.
Työryhmä edistää tiedon avointa saatavuutta eri tavoin. Tutkijajäsenet tekevät sitä omassa tutkimustyössään, käytännön toimijat omilla työsaroillaan. Työryhmä järjestää myös koulutusseminaareja ja yleisiä keskustelutilaisuuksia erilaisten tiedon avoimeen saatavuuteen liittyvien kysymysten ympäriltä. Työryhmä toimii myös asiantuntijana ja antaa lausuntoja valtionhallinnon tutkimuspoliittisiin kysymyksiin.
Työryhmä on epävirallinen. Siinä mukana olevat ihmiset ovat kiinnostuneita edistämään tutkimustiedon avointa saatavuutta. Kokoonpano vaihtelee jonkin verran kokouksittain. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kokouksiin
Työryhmän puheenjohtajana toimii dosentti, OTT Marjut Salokannel Helsingin yliopistosta.
Työryhmän aktiivijäsenet:
Eeva-Liisa Aalto, Tieteellisten seurain valtuuskunta
Antti Arppe, HY, Yleisen kielitieteen laitos
Turid Hedlund, Hanken
Jyrki Ilva, Kansalliskirjasto
Hannele Kauranne, Yliopistopaino
Reetta Kettunen, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, FinnOA:n varapuheenjohtaja
Jani Laatikainen, Tieteellisten seurain valtuuskunta
M. Minna Laine, CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy, FinnOA:n sihteeri
Sari Lehtinen, Tieteellisten seurain valtuuskunta
Claus Montonen, HY, Fysikaalisten tieteiden laitos
Ari Muhonen, TKK
Stefan Oino, Tampereen yliopisto
Tiina Pasanen, Julkaisuarkistojen infrastruktuuri ‐hanke
Veera Ristikartano, Helsingin yliopiston kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Marjut Salokannel, HY, FinnOA:n puheenjohtaja
Anna-Kaisa Sjölund, Ammattikorkeakoulujen Open Access -hanke
Terhi Tarkiainen, Tieteellisten seurain valtuuskunta
Maija-Liisa Toikka, Suomen Akatemia
Petri Tonteri, Suomen Kirjastoseura
Rita Voigt, TKK