‘Muuta ajankohtaista’ kategorian artikkelit

FinnOA_consultation-document-1

Torstai, Maaliskuu 6th, 2014

FinnOA_consultation-document-1

Harvard avasi julkaisuarkistonsa

Torstai, Syyskuu 3rd, 2009

Harvardin yliopisto on avannut oman julkaisuarkistonsa, jonka nimeksi on annettu DASH:

Arkistossa on toistaiseksi vasta noin puolitoistatuhatta dokumenttia, pääosin rinnakkaistallennettuja artikkeleita, mutta lisää on kuitenkin odotettavissa. Kuten mm. Digitaalinen kirjasto -blogissa aikanaan uutisoitiin, Harvardin humanistit ja luonnontieteilijät päättivät helmikuussa 2008 yksimielisesti tieteellisiä artikkeleita koskevasta tallennusmandaatista, ja sittemmin vastaavia päätöksiä on tehty yliopiston muissakin tiedekunnissa.

Julkaisuarkisto on rakennettu Suomessakin laajassa käytössä olevan DSpace-ohjelmiston pohjalle. Arkisto on vielä beta-vaiheessa, eli sen ulkoasuun ja toiminnallisuuteen lienee vielä tulossa muutoksia. Detaljeista huomiota kiinnitti se, että linkit artikkelien “virallisiin” julkaistuihin versioihin on nostettu käyttöliittymässä näkyvästi esiin. Nämä eivät ole yleensä avoimesti saatavilla, mutta ilmeisesti ajatuksena on palvella niitä käyttäjiä, joilla on pääsy maksullisiin aineistoihin ja jotka ehkä haluavat käyttää mieluummin tätä versiota arkistoon tallennetun tekijän oman version sijasta.

Raportti Open Repositories 2009 -konferenssista

Torstai, Elokuu 13th, 2009

Julkaisuarkistoihin ja niiden teknologiaan keskittyvä Open repositories -konferenssi järjestettiin tänä vuonna Atlantassa. Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto -blogissa on julkaistu Karo Salmisen ja Samu Viidan kymmenosainen raportti toukokuisen konferenssin kuulumisista:

http://blogs.helsinki.fi/digikirjasto/2009/08/13/open-repositories-2009/

Merkinnöissä esitellään mm. Suomessakin laajassa käytössä olevan DSpace-ohjelmiston tulevaisuudennäkymiä.

Suomi mukaan SCOAP3-konsortioon

Maanantai, Kesäkuu 29th, 2009

SCOAP3 (Sponsoring Consortium for Open Access Publishing in Particle Physics) uutisoi kotisivullaan Suomen liittyneen FinELibin kautta konsortion jäseneksi:

Finland joins SCOAP3 (23.6.2009)
http://www.scoap3.org/news/news65.html

SCOAP3-hankkeen tavoitteena on koota laajan kansainvälisen konsortion voimin riittävä rahoitus hiukkasfysiikan alan keskeisten lehtien saamiseksi vapaaseen käyttöön. Pääosa alan tutkimuksesta ilmestyy kuudessa eri lehdessä, ja näiden avaamisen vapaaseen käyttöön on arvioitu maksavan noin kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

FinELibin osalta kyse on käytännössä toistaiseksi kiinnostuksen ilmauksesta: varsinainen liittyminen tapahtuu, jos tarvittava yliopistojen ja tutkimuslaitosten konsortio saadaan muodostettua.

ScieCom Info 2/2009 ilmestynyt

Keskiviikko, Kesäkuu 10th, 2009

Pohjoismaisen ScieCom Info -verkkolehden tuorein numero sisältää mm. Kai Halttusen artikkelin Informaatiotutkimus-lehden vanhojen numeroiden digitointiprojektista.

Viime numerossa aloitetussa Open Minds -sarjassa haastatellaan tällä kertaa norjalaista Rune Nilseniä. Sarjan ensimmäinen haastateltavahan oli FinnOA:n pitkäaikainen puheenjohtaja Bo-Christer Björk.

Lehteen voi tutustua osoitteessa

http://www.sciecom.org/sciecominfo